Kuva: Harri Karjalainen (vas.) ja Juha-Pekka Jaskari (oik) kättelevät liiketoimintakaupan kunniaksi. 

”TOP -tuotteista kiinnostuneena sinua saattaa kiinnostaa myös TOP -tuotteita koskeva liiketoimintakauppauutinen.

JPT Jaskari Oy on hankkinut omistukseensa HK-Kone Oy:n liiketoiminnan 1.2.2019 allekirjoitetulla liiketoimintakaupalla.
 
JPT Jaskari Oy on Köyliössä Satakunnassa toimiva infranhoitotyökoneiden lisälaitteiden kehittämiseen ja valmistamiseen erikoistunut yritys ja metallikonepaja. JPT Jaskari Oy valmistaa SERCO tuotemerkin alla laadukkaita ja toimintavarmoja infranhoitolaitteita. SERCO tuotteita ovat muun muassa erilaiset suolan ja sepelin levitykseen tarkoitetut sirottimet eli hiekoittimet, pesulaitteet, lanat ja kuljetussäiliöt. SERCO -tuotteisiin pääsee tutustumaan osoitteessa www.serco.fi. Nyt tehdyn liiketoimintakaupan myötä jatkossa TOP -tuotteet kehittää, valmistaa, testaa, huoltaa sekä myy ja markkinoi JPT Jaskari Oy SERCO -tuotteiden rinnalla.
 
Koko HK-kone Oy:n henkilökunta siirtyi JPT Jaskari Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä 1.2.2019 alkaen. HK-Kone Oy:n toimitusjohtaja Harri Karjalainen siirtyi myös JPT Jaskari Oy:n palvelukseen vastuualueenaan TOP-tuotteiden, mutta myös SERCO -tuotteiden, myynti kotimaassa. Näin ollen kaikki TOP -tuotteista tutut vanhat henkilöt ovat tavoitettavissa vanhoista puhelinnumeroistaan. Sähköpostit tulevat muuttumaan muotoon Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. mutta muutoksesta tiedotetaan erikseen ja siihen asti vanhat sähköpostit ovat toiminnassa. Kaiken kaikkiaan tavoitteena on, ettei nyt toteutettu liiketoimintakauppa näy TOP tai SERCO -asiakkaiden arjessa muuten kuin positiivisina asioina. Samasta talosta löytyy nyt entistä laajemmin tuotteita ja varaosia.
 
TOP-Tuotteiden loppukokoonpano ja testaus jatkuu liiketoimintakaupan jälkeenkin Lappeenrannassa. Sen sijaan TOP-tuotteiden osavalmistus, hitsauskokoonpanotyö, pintakäsittely ja tuotekehitys siirtyivät JPT Jaskari Oy:n tuotantotiloihin Köyliön Ristolaan. Köyliöön siirtyvät toiminnot tuotekehitystä lukuun ottamatta ovat aikaisemmin toteutettu alihankkijoilta ostopalveluna, mutta nyt ne siirrettiin osin JPT Jaskari Oy:n omaan tuotantoon ja soveltuvin osin JPT Jaskari Oy:n osaomistamaan metallin alihankintapalveluja tuottavaan Tamminiitty Oy:öön. Tamminiitty Oy toimii JPT Jaskari Oy:n kanssa samalla teollisuusalueella Köyliön Ristolassa.
 
JPT Jaskari Oy:n toimitusjohtajan terveiset:
”Tämä toteutunut liiketoiminta kauppa on merkittävä osa JPT Jaskari Oy:n strategiaa, jolla JPT Jaskari Oy:stä on tarkoitus kasvattaa yksi johtavista kiinteistöhoitopuolen työlaitevalmistajista Pohjois-Euroopassa. Uskon että tämän liiketoimintakaupan myötä voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin, monipuolisemmin ja tehokkaammin, koska voimme jatkossa tarjota entistä kattavamman valikoiman asiakkaidemme tarpeisiin sopiva laitteita. Lisäksi tulemme panostamaan entisestään varaosa- ja huoltopalveluun, mikä takaa asiakkaillemme juuri hänen laitteisiinsa sopivat osat ja huollot. On asiakkaan etu, että meillä on samassa talossa kyky ja osaaminen koko tuotteidemme valmistusprosessiin sekä elinkaarihuoltoon.  Haluamme kuitenkin edelleen pysyä lähellä asiakasrajapintaa ja jatkamme tästä eteenkin päin tuotekehitystä läheisessä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.
 
Jos mieleesi tuli jotain kysymyksiä, voit olla suoraan minuun yhteydessä.
 
Terveisin

Juha-Pekka Jaskari
Toimitusjohtaja
JPT Jaskari Oy
02-48087001
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.serco.fi”

Syksyn uutuutena tuomme markkinoille TOP-Sikliauran. Sikliaura soveltuu lumen auraukseen erilaisilla ylläpidetyillä jääkentillä. Sikliauraa voidaan käyttää niin suurilla avokentillä kuin myös kaukaloissa siihen erikseen suunnitellun joustavan ja kaukalon laitoja suojaavan päätylevyn mekanismin avulla. Kysy lisätietoja myynnistämme.
 

TOP-Lehtipuhallin on suunniteltu nopeaan ja tehokkaaseen työskentelyyn kiinnitettynä suoraan työkoneeseen. Puhallin soveltuu erinomaisesti erilaisten kulkuväylien sekä piha-alueiden lehti- ja roskakasojen poistoon.

TOP-Lehtipuhallin on saatavana kaikilla sovitteilla ja hydrauliikka rakennetaan aina peruskoneen mukaan.

Kysy lisätietoja myynnistämme.

Nyt uutena palveluna tarjoamme myös joustavia rahoitusvaihtoehtoja.

Tarjoamme Investointirahoitusta (osamaksu) sekä Vuokraleasing vaihtoehtoja 12 – 60kk:n luotto- ja vuokra-ajoilla.

Kysy lisätietoja myynnistämme.

Sieppariauravalikoimamme on laajentunut entisestään.

TOP-Sieppariauraa on saatavana nyt myös tilavuudeltaan suurempana MAX-versioina alkaen 1500-2500 mallista. Aura on 120-160mm korkeampi ja samalla syvempi versio. Tarkat tiedot löydät täältä.

Sieppariaura soveltuu monipuoliseen työhön, missä lumen siirtoon ja auraukseen tarvitaan erilaisia auran asentoja etu tai takaperin ajettuna. Sieppariauraa voidaan käyttää niin suurissa terminaaleissa kuin parkkipaikoilla tai ahtailla pihoilla erikseen säädettävien hydraulisesti leviävien siipien ansiosta, missä lumi pitää siirtää ja kerätä nopeasti pois

Kysy lisätietoja myynnistämme.

Olemme kehittäneet TOP-auraan hydraulisesti nousevan päätylevyn. Kysy lisätietoja myynnistämme.